Tekstin koko
VALIKKO

Ajankohtaiset tiedotteet

Veteraanietuudet vuonna 2019

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuodelle 2019 myöntämät maksuttomat veteraanietuudet kotona asuville rintamaveteraaneille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus on tehnyt päätöksen vuoden 2019 maksuttomista veteraanietuuksista.

Maksuttomia rintamaveteraanien palveluita voi saada kotona asuva vuosien 1939–1945 sotiin osallistuneet rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelutunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani sekä sota-arkiston (laki1039/97) todistuksella sotatoimiin osallistunut henkilö.

Rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden tavoitteena on tukea monipuolisesti rintamaveteraanin kotona selviytymistä. Rintamaveteraanien palveluiden myöntäminen perustuu palvelutarpeen kartoitukseen ja tärkeimpänä on ottaa huomioon rintamaveteraanin tarpeet. Rintamaveteraaneilla on oikeus saada kaikkia muitakin ikääntyvälle väestölle suunnattuja palveluita palvelutarpeen, palvelujen saamisen kriteerien ja asiakasmaksujen mukaisesti.

Rintamaveteraanien maksuttomat palvelut 1.1.–31.12.2019:

Palvelutarpeen arviointi
Maksuton kotikäynti, jossa keskustellaan kotona pärjäämisestä sekä kartoitetaan avun ja palveluntarvetta. Kotikäyntejä tekevät veteraaniasiamies, kotihoidon palveluesimiehet ja tiimivastaavat sekä palveluohjaajat.

Maksuton tilapäinen ja säännöllinen kotihoito
Kotihoitoa tarvitseville veteraaneille maksuttomat kotihoidon palvelut kuntayhtymän oman kotihoidon tuottamana tai yksityisen palvelutuottajan tuottamana palvelusetelillä.

Ateriapalvelu kotona asuville veteraaneille seitsemänä (7) päivänä viikossa
Veteraanilla on mahdollisuus saada seitsemän (7) maksutonta ateriaa viikossa joko kotiin kuljetettuna tai lounasta paikanpäällä syötynä seuraavissa palvelukeskuksissa: Jokikartano, Kreivinaika, Maininki, Mäkelänrinne, Salonkartano tai Ukonmäki sekä Paavolan ja Revonlahden koulut. Palvelukeskuksissa tai yksityisissä palvelukeskuksissa palvelusetelillä asuvat veteraanit saavat myös 7 maksutonta lounasteriaa viikossa.

Veteraaneilla, joilla on jo voimassa oleva ateriapalvelupäätös, maksuttomat ateriat huomioidaan laskutuksen yhteydessä. Veteraanit, joilla ei vielä ole ateriapalvelua käytössä, voivat sopia veteraaniasiamiehen kanssa ateriatilauksesta. Mikäli veteraani haluaa lisätä maksuttomia aterioitaan seitsemään ateriaan viikossa, olkaa yhteydessä veteraaniasiamieheen.

Jos kotona asuva veteraani haluaa aterioida palvelukeskuksessa, niin hän voi ilmoittaa toiveensa veteraaniasiamiehelle. Hänelle lähetetään postissa henkilökohtaisia ateriapalveluseteleitä, jotka käyvät maksuvälineinä edellä mainituissa palvelukeskuksissa.

Avo- tai laitoskuntoutus kuntoutustyöryhmän myöntämänä
Kuntoutusasioissa voi olla yhteydessä kuntoutusohjaaja Sanna Tuomikoskeen p.044 439 4648.

Tukipalveluiden ostoon tarkoitettu veteraanien tukipalveluseteli sataviisikymmentä (150) euroa kuukaudessa
Tukipalvelusetelillä veteraani voi ostaa yksityiseltä palveluntuottajalta kotiin esim. siivous-, ulkoilutus-, asiointi-, pihatyöapua.

Veteraanien kuljetuspalvelu eli taksikortti, joka oikeuttaa kuuteentoista (16) yhdensuuntaiseen matkaan kuukaudessa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella
Taksikortti on tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkoihin koko kuntayhtymän alueella eli Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen alueella. Aikaisemmin myönettyä taksikorttia voi edelleen käyttää, siihen on automaattisesti ladattu uudet lisääntyneet matkat.

Ne veteraanit, joilla ei vielä ole taksikorttia, voivat olla yhteydessä veteraaniasimieheen mikäli tarvitsevat kuljetuspalvelua.

Aurauspalvelu
Maksuton auraus haja-asutusalueella. Aurausasiassa voi olla yhtyedessä veteraaniasiamieheen.

Hammashoito ja hammasproteesihoito
Enimmäiskorvaus 250€/vuosi hammashoidon tai proteesihoidon kuluista.

Päivätoimintapäivä yhden (1) kerran viikossa päivätoiminnan aukioloaikoina

Paikallisliikenteen maksuton käyttö
Paikallisliikenteen maksuton käyttö linja-autoissa, paikallisliikenteessä ja kuntien reittiliikennevuoroissa. Kuljetuspalveluseteleitä saa veteraaniasiamieheltä.

Terveyskeskus- ja poliklinikkakäynti
Terveyskeskus- ja poliklinikkakäynnit ovat maksuttomia, huomioidaan käynnin yhteydessä.

Veteraanipassi Kuntokeidas Vesipekassa
Veteraanitunnuksella tai sota-arkiston tunnuksella voi lunastaa maksutta Kuntokeidas Vesipekan veteraanipassin, jolla voi käydä uimahallissa tai kuntosalilla.

Auton vapaa pysäköinti OYS:n paikoitusalueella
Pysäköintilipun saa veteraaniasiamieheltä.

Toimintaterapeutin tai fysioterapeutin tekemä kolme (3) kotikäyntiä, jotka sisältävät toimintakyvyn arvioinnin, kuntoutussuunnitelman laatimisen sekä kuntoutusohjelman laatimisen

Maksuton turvapalvelulaitteiden kuukausivuokra
Turvapalvelulaitteita (esim. turvapuhelinta tai muita hyvinvointiteknologiavälineistöä) tarvitseville annetaan maksuton vuokralaite. Asiakas itse maksaa turvapuhelimen hälytyksistä aiheutuvat käyntikulut.

Muissa rintamaveteraaneille annettavissa palveluissa noudatetaan Valtiokonttorin laatimaa ohjetta sekä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän hyväksymiä palvelusaamisen kriteereitä ja asiakasmaksuja.

Lisätietoa veteraanietuuksista saatte ma - pe klo 9 - 15 veteraaniasiamies Jaana Viitaselta puh. 044 439 3754
Veteraaniasiamies on tavattavissa Hyvinvointipiste NeuvoRassissa, osoite Kirkkokatu 28, 92100 Raahe.